sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Töitä ja Masuasukkeja ;)

Töitä ja hiukan sitä muutakin;D

Kävin jälleen tekemässä hieman mainos hommia. Pääsin kuvailemaan ihanaisia ylioppilasmekkoja ja aivan uuden mallinkin kanssa.
Viimeinen 5 viikkoa on ollut täynnä härdelliä. Moni mekko oli Vilan mallistosta  ja muutamaByoung mekko.Kuvauspaikkana ihana Ruukinpuisto tietenkin.
Uusia paikkoja olen katsellut mutta mikään ei ole vielä silmää mielyttänyt joten etsintä jatkuu.
 
Ilma oli tietenkin suotuisa mutta  järjettömän tuulinen ja meinasi mekot lennellä päältä :)









Tälläsiä tuotoksia saatiin Anniinan kanssa aikaan. Ja niitä jo mainoksissa villkuikin ja samoin facebookissa.

Toinen projekti onkin ollut sit tuo terassi. Saatiin se lähestulkoon valmiiksi ja kaipaa siis enää kalusteita. Ne ovat seuraavana työlistalla ja aateltiin että tehdään ne itse. Niihin olisi muuten tuhraantunut useampi tonni koska terassin koko on niin valtava että siihen ei vaan yksi pikkunen sohvaryhmä mahdu.



















Tätä urakkaa tehtiin kovalla vauhdilla. Homma vaati kolme viikonloppua. Ensimmäinen meni pohjissa ja kaksi jälkimmäistä sitten muussa.
Innostuin vanhankin osan laittamaan uuteen kuosiin. Enää siis kalusteet paikalleen niin homma täysin valmis.
Nyt pohdinkin tulevia pehmusteita ja sitä minkä värimaailman siihen luon. Eniten tällähetkellä mielyttää vanhan roosan sävyt sekä valkoinen ja beige.



MASUASUKKI JA HÄNEN KUULUMISET;D
Niin.....rakenneultrassa käyty ja pikkuinen poika siellä köllii.
Kummasti tuo masu vielä pysyy mukana mutta nyt alkaa kumartelut ja kyykäilyt oleen hanakalia.
Vielä 19 viikkoa urakkaa edessä ennen kuin nähdään miltä hän näyttää <3







sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

sata lasissa ois tarkoitus.....


Kun vyötärö kasvaa nopeeta.....

...uskoisitko että jälleen mennään ja lujaa.
No enpä uskonut itsekkään mutta niin vain kävi. Pikku Kutonen on viikolla 15 ja siis voitte kuvitella mitkää on ollut fiilikset. 
Kaikki mehut on ollut poissa ja sen kyllä huomaa. Tekemättömien töiden määrä on uskomaton ja morkkis valtava.

1.Meidän lattiassa oli vielä eilen määrittämätön määrä mustia mehutahroja joissa oli kiinni kokonainen sukanpohjanöyhtäökkö läntti.
2.Pyykkvuori on uskomaton ja siihen saattaa jopa eksyä.
3. Enää mua ei erota tzompista joten nou hätä, kukaan ei tie että se oon mä.
4.Kaikki tuunaa pihaa....joo tuunatkaa vaan. Mä teen sen sit ku saan inspiraation.
5.Meidän jääkaapissa on kurkkuviljelmä ja joku voi luulla että meen lapset ei saa muuta ruokaa
6.Koira raasu on oottanut 2kk että mä jaksan trimmata sen.....sepä ei valita ääneen
7. Sen sijaan meen lapset valittaa kun en jaksa kaikkee ja joutuvat ite siivoon omat sotkut.
8.Oon tappanut kasi kukkaa koska en oo jaksanu kastella niitä vaikka oon nähnyt et ne tekee kuolemaa.

Tässä 8 todistetta siitä että viimeset 15 viikkoo oon ollu väsynyt ja paininut ihanan raskauspahoin vointini kanssa ;)
No jos ei jotain hyvääkin. Oon saanut haettua itselleni kesätöitä ja olen siis uskonut että tää päiväkin tulee kun mulla on virtaa. Se alkoi tänään....meinaan meikäläisen boozti fiilis ;D
Onhan tääki todiste kun innostuin taas blogista.

Paljon on taas projekteja joita aijon ruveta tekeen ja ihana Pinteres-maailma on täynnä mun tykkäyksiä.......<3


                            T,HANNA