sunnuntai 17. marraskuuta 2013

TÄSSÄ IHANA PROJEKTI

Tässä meidän kuusimetsä joka vaeltaa tiensä Vanhaan Raumaan MARIMEKON-ikkunaa somistamaan. Nämä siis tehty marimekon uutuus kankaasta. Aivan ihana idea myös omaan koti ikkunaan.



              Ihana sunnuntai kädentaitomessuilla

Tänään on kävelty jalat perunamuusiksi. Särkee ja jomottaa 5h kävelyn jäljiltä. Kuinka voi joku paikka tursua sellaisia ihanuuksi mitä tämä halli oli tulvillaan. Kun paikan päältä lähdettiin tursui mieli ideoita ja vauhti on kova päästä niitä toteuttamaan.
Neljässä eri osastossa oli ihan mielettömät määrät kaikkea ihanaa ja kaunista. Mukaan tarttui kaikenmoista ihanaa ja kukkaron nyörit huusi armoa. Vaikeehan niitä kaikkia oli vastustaa.
Suosittelen lämpimästi jos joku ei siellä ole käynyt <3 Iso kaunis kiitos ihanalle Karoliinalle ja Hannelle mahtavasta messukokemuksesta ja hyvästä seurasta <3


Makupaloja messuilta

Messu saalis.Ihanat kuvataiteilijan piirtämät silityskuvat. Lentävä lehmä oli ihan mieletön <3

Kutsuva sohva esillepano.

Herkkuja<3
Messu löytyjö mm.ihana vintage pipo,leimasin ja rutkasti kirjallisuutta ja lehti ym.

Kattaus malli<3

torstai 14. marraskuuta 2013


Saahan sitä haaveista tehdä totta......

Taas on yksipäivä lasten kylvetystä vailla pulkassa. Sanoisinko että tää stressipallo ei sitten hevillä lopeta sitä häsäystä ja häsellystä mutta toisaalta taas nautin siitä. Välillä itseekin ja varmaan kanssaeläjiäkin se häiritsee mutta tällänen mä vaan oon. 

Tänään tehtiin sitten sen sortin rakennelma että varokaa parhaimmatkin timpurit meinaan täältä tulee Visut ;D  Sannin kaikella rakkaudella purkama lauta seinä joka sitten kuiteskin oli väärä, rakkaudella purkama lauta seinä, muutti muotoaan aika totaalisesti lautalattiaksi. Sanoisinko että varmaan saattoi olla hyvinkin huvittava näky,itseä ainakin laitto naurattamaan.
Homma siis toteutettiin niin että yksi sahas,toinen seisopäällä ja yksi nosti ;D (kyllä rakkaat opiskelukaverini,saattaa taas kuulostaa joltain kolemen kimpalta. Ei, puhun siis työnjaosta lautalattian rakentamisessa ;D)
Minä ja Sanni toimittiin siis komentajina ja Kari totteli kiltisti. Huvittavinta oli myös oman rakkaan mieheni nopeus kun pyydeltiin sitä porakonetta.(Onneksi huoltojoukko toimii).Se oli noin 2minuuttia kun se porakone oli puhelinsoitosta jo kädessäni.




Projekti siis on pyörähtänyt hyvin käyntiin ja osittain jotain saatu siis aikaiseksikin vaikka ensin joltain ihan muulta vaikutti. Tästä tulee mielenkiintoinen homma koska niinkuin saattaa moni uskoa että käsitöitä ja värikästä materiaalia on vaikea laittaa esille niin että siitä ei synny sirkusta tai salaattia. Kaikki tarvitsisi saada kauniisti ja selkeästi esille ja mitä tärkeintä visuaalinen ilme pitää olla myyvä sekä kutsuva. Nyt siis aletaan todellakin päästä asiaan ja saadaan hieman haastettakin jota olen jo odottanut. 

Huomenna päästään nauttimaan ihanasta väriopista joka on kanssa ollut tähän astti sellainen odotettu päivä.  Ja kun koti taas päivänpäätteeksi kutsuu pääsen taas kikkailemaan niiden käpyjeni kanssa ja testailemaan josko käpypuu asettuisi suoraan eikä aivan nokilleen niinku ois ottanut yhen liikaa. Alla vielä Lisänä kuva Sannin käpykranssista sekä havuenkelisiivistä!

Käpypuussa koristeina punaisia koristemarjoja sekä juurella kauniita puukorkkeja.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tässä on ihana uusi idea jota ajattelin kokeilla meidän terassille. Hieman erilainen tapa laittaa kuistille jouluvalot <3
Väsyttää....
Eilen lusittiin pois työturvallisuus koulutus. Ainut ongelma oli  se että meinasin noloudekseni nukahtaa penkkiin. Jostain syystä väsymys on ihan sairasta ja ei sitten mitkään poppakonstit auta. Ei edes kahvi !
No siitä huolimatta tänään laskeskeltu niitä alv.ja ja taas on ehkä inan viisaampi. Ajatus kuitenkin illalla olevista talkoistaa saa hiukan mielen nousemaan ja saa ajatella uusia ideoita joita påääsee hiukan kokeilemaan. Kuuset oottaa kuistilla ja pajutkin saatiin haettua. 
Ensimmäiset markkinat lähestyy ja niihin olis tarkoitus saada myyntitavarat valmiiksi. Tänään siis kranssin vääntöö ja kokeilua!

Tässä hieman eilisiä tunnelmia turvallisuuskoulutukseta:

torstai 7. marraskuuta 2013

Eilen teimme vierailun Luomu ja puokatavarakauppa Ainoon.



Ihana suklaavalikoima,tietysti Luomuna
Ihanat Ame-juomat kauniisti esillä.




Toisena paikkana oli ihana loimina joka tursui kaikkea ihanaa. Ideoita syntyi rytinällä ja aijonkin niistä joitain lähteä kokeilemaan.Kunhan nyt sasin ajan riittämään kaikkeen. Kiirus on ja jos se kertoo jotain että on 22 tuntia aikaa palauttaa etätehtävä ja en ole edes alkuun päässyt. Tuleepi siis pitkä yö kun sitä koitan saada kehiteltyä :D
Alla vielä muutama kuva Loiminasta.




tiistai 29. lokakuuta 2013





                                    Nyt se joulu alkaa jo tulla

Kaupat tursuaa jo joulu krääsää. Pääsihän sitä tietty siihen joulun alkufiilikseen eilen kun väsättiin kransseja.
Jossain kohtaa lupasin etten niitä enää koskaan tee mutta toisin kävi :) Ihan kivaa niitä oli taas vaihteeksi tehdä. Tänään taidan näperellä koristeita niihin valmiiks ja kokeilla hiukan juutti-kankaasta väsäilyä!

tiistai 22. lokakuuta 2013



                              Ideointia Joulutempausta varten!

Olisi siis tarkoitus kehitellä joulumarkkina tempaus joten nyt sit taas hihat heilumaan. Joku joulu jo vannoin 250 kranssin jälkeen etten niitä enää ikimaailmassa enää tee mutta kuinka ollakkaan nyt siteen taas yhden vapaajoulun jälkeen taas voin harkita! Ja ei ku hihat ylös ja hommiin. Mitä vaan sen eteen että tallinnan käsityömessuille matka kävis <3 havukranssit-107
Taikametsä
SHT-tukun projekti
Taikamasen tunnelman luonti onnistui erittäin hyvin

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tänään oli sitten se suuri odotettu päivä ja ottihan se pienen pumpputestinkin mulle! Stressi katosi sen siliän tien kun homma oli ohi ja nyt on sit sen mukainen olokin. Aika on aika rajllista mikä tässä koulu jutussa harmittaa eniten.Ei meinaa 5 lapsen taho-mamma pysyä tahdissa mukana. No tahti senkun kiihtyy toivon mukaan! Tukku-projekti onnistu minusta aivan loistavasti ja kaikki siihen oli tyytyväisiä! Huomenna ootetaan jännityksellä arvosteluja ja toivon mukaan ovat sen mukaiset mitä meillä on omasta osa-alueesta toiveinakin. Eihän kukaan oo seppä syntyessään ;D

Koko tähän asti kestäneen matkan ajan olen varmistunut enemmän siitä että nyt mennään omaa alaani joka alkaa näkyä arjessa. Tutkailen näyteikkunoita ja mietin että mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa ja tekisinkö jotain toisin. Tuntuu kuin tietokone pään sisällä muutaisi niitä toisellaiseen järjestykseen ja taas toisenlaiseen. Hassua kuinka intohimoisesti tähän voi suhtautua mutta toisaalta tämä on jo muodostunut elämäntyyliksi. Joka paiskassa liikkuu silmät auki ja korvat höröllä. Lehtihyllyt on kaupassa tsekattava läpi ja kummasti sillon lastenkin nurkuuvat äänet katoavat kuulokapasiteetistani. Ne kuvat sitten pyörii päässä loppuviikon ja saatanpa niistä joitain yrittääkkin :) 
 Ihaninta on kuitenkin päästä kokeilemaan erilaisia juttuja koska sillätavalla tällänen lukupään jo kauan sitten kadottanut supermami voi oppia jotain.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ihanainen syyslauntai!

Tänään innostuin naapurin lahjoittamasta vanhasta "raknnustelineestä" jonka kohtalo meinasi olla moottorisaha.
Kräpeltelyn tulos oli ihan pirtee syksyinen ja sai Rantala hieman syksyistä ilmettä <3 En malta oottaa iltaa että saan sytyttää kynttilät <3





Nyt on etuterassi syysiskussa ja ensviikonloppuna käyn takaterassin kimppuun! Nuo oranssit venetsialaiskynttilät oli ihana löytö.Pinkki laatikko alahyllyllä on vanhasta appelssiinikopasta tehty.Laitoin vaan hiukan pinkkiä spraymaalia päälle. Meinasin ensiksi lasten lelukopaksi mutta tohon se nyt sit kuiteskin pääty <3 Mitäs sit seuraavaks rupeis tekeen. Noita tuunauksia kun on niin hurumykke kesken.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Nyt vois sitten kokeilla mitä tietokonetunnilla opittiin ja kaivella tänne tapettimalli mitä tonne maskuliiniseen huoneeseen laitetaan!

torstai 12. syyskuuta 2013

Aamuja!



 Eilisen tukkureissun innoittamana teis tyttöjenhuoneen värisuunnitelman!
Hyvä siitä tulee!
Tukkureissu SHT.hen oli ihan mielenkiintoinen.
Vaikeehan siellä oli housuissa pysyä kun oli niin paljon kaikkea ihanaa!
Olis voinut ruveta hommiin vaikka heti <3









<3